tiistai 21. lokakuuta 2014

Puolivahingossa priimaa!

Ostin taannoin hedelmäinnostuksissani sellaisen muovilaatikollisen päärynöitä mökkireissulle. No, nehän tietenkin unohtuivat kotiin... Kotiin palatessa päärynät olivat jo sen näköisiä, että jotain pitää niille tehdä ja äkkiä!
 
 
Koska meille oli sopivasti tulossa vieraita, päätin tehdä elämäni ensimmäisen päärynäpiiraan. Googlettelin ohjeita etsien sellaista ohjetta, johon ainekset löytyivät valmiiksi kotoa.
 
Mtv.fi-sivuilta löytyi tälläinen:
 
 Neljälle
 
5-6 päärynää
2 rkl Sitruunamehua
 
Pohja:
200 g voita
2 dl kidesokeria
2 kananmunaa
6 dl jauhoja
4 tl leivinjauhetta
 
Täyte:
 
100 g voita
1 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
 
1. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Kuori ja halkaise päärynät, poista siemenkodat. Penslaa puolikkaat sitruunamehulla, jotteivät ne tummu.
2. Sekoita voi ja sokeri ilmavaksi. Lisää munat yksi kerrallaan. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe ja sekoita taikinaan. Painele taikina piirasvuokaan. Lado päärynät vuokaan.
3. Sulata voi ja sokeri, lisää vehnäjauhot ja vaniljasokeri. Täytä piirasvuoka seoksella. Paista uunissa 25-30 minuuttia.
 
 
Sekoitettuani pohjan, totesin taikinaa olevan kohtalaisen paljon. Otin esiin isoimman piirakkavuoan, joka löytyy. Ladoin taikinan siihen ja totesin, että ei muuten tule mahtumaan. Hetken keräsin aatoksiani ja päätin, että tehdään sitten toinekin piiras.
 
Ladottuani päärynöitä vuokaan, totesin, että päärynät eivät tule riittämään. Jälleen keräilin aatoksia hetken ja kaivoin pakkasesta punaviinimarjat. Levitin pohjataikinan vuokaan, päälle jäisiä punaviinimarjoja ja päälle täyte.
 
Ja pakastimen annista syntyi täydellinen punaviinimarjapiiras. Päärynäpiiras, no, sekin oli ihan hyvää, mutta punaviinimarjapiirasta teen todellakin uudelleen.

 
 

perjantai 17. lokakuuta 2014

Henkselihousut (ilman henkseleitä)


 
 
Kun pitkän ajan jälkeen vihdoin pääsi neulomaan, halusin jotain helppoa työn alle. Käsiala on ruosteessa ja tahti oli vähän hidasta, mutta sain aikaiseksi jotain!
 
 
Malli on Novitan Ipana 2013-lehdestä Henkselihousut (malli nro. 23). Housuista puuttuu vielä henkselit, sillä jäinkin miettimään, että haluanko niitä housuihin ensinkään.
 
 
Lankana on ohjeesta poiketen Novita Miami. Näistä langoista piti tulla leluja pienokaisen mobileen, mutta sormien puutuminen esti kaiken näpertelyn. Raskaushormonien siivittämä pettymys tästä oli niin suuri, että päätin käyttää langat ihan muuhun. Eivätpä ilku minulle laatikosta!





tiistai 14. lokakuuta 2014

Täällä taas

Oli kevät, oli loppuraskaus. Oli raskausajan rannekanavaoireyhtymä, joka vei tunnon molempien käsien sormista kuukausiksi.

Tuli vauva ja hiljalleen kädetkin toimivat. Nyt arkikin on jo sellaista, että jotain voisi valmistua.

Yritys on ainakin kova.


 
Katsotaan, mitä syksy tuo tullessaan!