perjantai 28. kesäkuuta 2013

Mansikkahilloa

Mansikka-aika tuli taas varkain ja meinasi ihan yllättää! Koska kesäloma ja sen reissut ovat juurikin käynnissä, en lähtenyt tänä vuonna itse poimimaan mansikoita, vaan kävin hakemassa valmiin laatikon. Siitä sitten keittelin talvelle hilloa.

Reseptinä käytän Hillosokeri-paketin kyljessä olevaa ohjetta. Mansikkahillossa tuppaa useasti käymään niin, että mansikat eivät laskeudu tasaisesti hillon joukkoon vaan jäävät pinnalle kellumaan, olen itse ottanut tavaksi soseuttaa marjat ennen keittämistä. Hillosta tulee tasaista, eikä siinä ole möykkyjä :)

Hilloon tarvitaan siis 2 kg (4 litraa) mansikoita ja kilon paketti hillosokeria. Mukaan voi laittaa myös yhden desin vettä. Itse lisään aina hieman vettä, sillä soseutettuun seokseen saa hieman notkeutta.

Seosta keitellään n. 10 minuuttia, samalla kuorien "kuorta pois". Keittämisen jälkeen hillo saa viilentyä n. 30 min, jonka jälkeen se purkitetaan kuumennettuihin hillopurkkeihin. Purkit suljetaan tämän jälkeen.  (HUOM! Kansi on hyvä kuumentaa myös).

Esimerkiksi tätini kuumentaa purkit uunissa, itse olen kuumentanut vesijohtovedellä/keitetyllä vedellä, ja kuivannut ennen käyttöä.

Vinkki! Poistettu kuori kannattaa levittää pienelle lautaselle, siitä pystyy tarkistamaan, onko hillo jähmettynyt viilennyttyään :)


tiistai 25. kesäkuuta 2013

Kameralle koti

Kun matkalle lähdetään alkuillasta, ehtii päivän aikana jännitys nousta ihan uusiin mittoihin - varsinkin kun edessä on ihan uudenlainen matka.

Niinpä purin jännitystäni Lauran blogista inspiroituneena. Matkaan lähtee kaksi kameraa, järkkäri (jolla luonnollisesti on oma laukkunsa) ja pikkuinen pokkari. Pokkarilla ei ole koskaan ollut omaa koteloa, joten päätin neuloa sen.

Otin summittain kokomallia kamerasta ja tein kameran peittävän suorakulmion ainaoikealla.


Päättelin suorakulmion ja virkkasin ketjusilmukoilla rannenauhan.


Käänsin työn ympäri ja pikkukameralla on nyt (todella pehmustettu) pikku koti. Eihän se mikään muotovalio ole, mutta ajaa asiansa.

Alunperin suunnittelin virkkaavani tämän, mutta koska aikaa oli lopujen lopuksi rajallisesti, toteutin tämän sillä nopeimmalla ratkaisulla.


Puikot taisivat olla 5,5 milliset ja työn neuloin trikookuteesta.

torstai 20. kesäkuuta 2013

Mieleiset tuliaiset!

Aikamoisen tuliaiskassin oli äiti kerännyt Kauhavan Kangasaitasta. Nyt kelpaa virkkailla vaikka ja mitä! Tämä tyttö on jo kesälaitumilla ja taitaa itsekin vierailla Kauhavalla lomallaan. Loman jälkeen voi taas väkertää ajan kanssa :)



 

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Hiuspanta

Näin se sitten toimi, se prototyyppi. Aika kivasti! Näitä pitää ehkä väsätä lisää :)


Tämä on siis väkerretty Lankamaailmasta ostetusta trikookuteesta, ihan perusketjusilmukalla. Hyvin simppeli ja nopea.

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Prototyyppi

Koska tähän kesään mahtuu niin häitä kuin muitakin juhlia, on kampausasiat olleet kovasti mielessä. Glitterin oivan tutoriaalin myötä inspiroiduin erilaisista pannoista.

Virkatessani mattoa tajusin, että voisin hyvin näperrellä näitä itsekin. Ensimmäinen prototyyppi, olkaa hyvät!



keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Yksinkertainen virkattu kori

Ensimmäisen virkatun korini jälkeen olen tehnyt pari koria, toisen itselle ja toisen äidille äitienpäiväksi.


Molemmat korit on virkattu tällä ohjeella, mutta jäin reunat suhteellisen matalaksi ja ilman pitsireunusta.


Kuteena käytin Kauhavan Kangasaitan Esteri-ontelokudetta, väreinä luonnonvalkoinen ja tummanharmaa. Huomionarvoista on, että tummanharmaa oli hieman vaaleaa kiiltävämpää ja "muovisempaa". Se ei välttämättä ole lainkaan huono juttu se!

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Back to Square One

Mikä ihme tässä mättää? Pylväiden lukumäärät täsmäävät ja kuvio on symmetrinen, silti tekelee kupruilee kuin hiekkaranta.

Kuvassa yritys numero 2.





Yritys numero 3 on käynnissä, saa nähdä milloin tulee valmista. Saanko koskaan mattoa lattiaan?

torstai 6. kesäkuuta 2013

Älä tee tätä kotona, osa 3

Tässä taannoin tuli tarve leipoa pientä makiaista. Koska uusi marjakausi on ihan kohta täällä, päätin tyhjentää pakastinta mustikoista. Päätinkin leipoa mustikkavalkosuklaamuffineja.

Katsoin netistä summittaisia määriä mustikoille ja valkosuklaalle ja ryhdyin leipomaan. En edes tiedä, miksi en noudattanut perusmuffiniohjetta, vaan ryhdyin tekemään tämän ohjeen mukaan.

Kesken leipomisen tajusin, että ai hitsi, tässä ohjeessahan käytetään Flora Vanillaa. Sovelsin sitten ohjetta ja korvasin Vanillaa mm. vaihtamalla osan sokerista vaniljasokeriksi.

Kun muffinit tulivat uunista, kaikki näytti vielä hyvältä. Mutta, nehän olivat kivikovia. En tajunnut korvata menetettyä nestettä vaan korvasin vain makua.

Jääkaapissa oltuaan muffinit keräsivät hieman kosteutta ja olivat ihan syömispehmeitä (ja hyviä!), mutta eihän niitä kehdannu kenellekään antaa.

Tarinan opetus, kun sovellat, sovella ajatuksella. Maku ei korvaa nestettä, korvaavan aineen olomuodon olisi  hyvä olla edes jokseenkin sama :)

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Suklaavaniljaleivokset

Sen lisäksi, että meidän suku on täynnä käsityöläisiä, on meillä myös leipureita. (Ihan oikeita, isovanhemmillani oli leipomo!

Olen siis leiponut elämäni aikana enemmän ja vähemmän - aikuisiällä olen innostunut tekemään monenlaista. Veljen yo-juhliin leivottiin ihan kaikki juustokakut, kermakakut, keksit, gluteenittomat leivokset itse!

Ystävän polttareihin pyydettiin makiaista ruoan yhteyteen. Päätinkin tehdä vähän jotain uudenlaista, leivoksia!


Resepti, josta otin mallia, on täällä.

Pohja:
150g voita
2 kananmunaa
3dl sokeria
3rkl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria (itse jouduin hätätilanteessa käyttämään vanilliinisokeria=
4.5dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/2dl maitoa

Täytteeseen:

2dl valmista vaniljavanukasta
150g voita
6 rkl tomusokeria

Päällinen:
75g voita
2rkl valmista jäähtynyttä kahvia
1rkl kaakaota
3.5dl tomusokeria

Vatkaa kananmuna ja sokeri vaahdoksi. Sulata voi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet, maito ja voi munasokeri vaahtoon. Paista 175 asteessa 20 minuuttia .

Tee ensin vaniljatäyte:

Anna voin pehmentyä Vatkaa voi ja tomusokeri notkeaksi seokseksi. Sekoita tomusokerivoiseos vanukkaaseen.

Anna pohjan jäähtyä ja jaa se kahtia. HUOM! Jos pohjasta tulee kovin paksu, voi sitä hieman varovasti kostuttaa kahvilla. Levitä vaniljaseos toiseen osaan ja nosta toinen osa päälle.

Sekoita kuorrutteen kaikki ainekset keskenään ja levitä kakun päälle.



Toivottavasti tämä maistuu!


lauantai 1. kesäkuuta 2013

Älä tee tätä kotona, osa 2

Lapaset. Jo ala-asteella (vai onko se nykyisin alakoulu) käsityötunnilla neulotaan lapaset ja ne tuntuvat olevan sitä "helppoa peruskäsityötä". Mutta ei vaan mulle. Villasukkien kantapää menee tuosta vain, mutta lapasten peukalo ei onnistu, ei sitten millään.


Meikäläisen peukaloita on ollut montaa sorttia, liian leveitä, liian lyhyitä, muodottomia, pyöreitä (!!) ja liian kapeita. Jos muuten on onnistunut, on peukalo ollut väärällä paikalla tai vielä siihenkin bonussektorina väärän kokoinen. On ollut vääränkokoista aukkoa (jolloin peukalo ei meinaa edes mahtua omaan koloonsa)..  Kaikki mahdollinen (ja mahdoton) on tullut kokeiltua.


Seuraavalla kerralla aion suosiolla opetella peukalokiilan, josko sitten olisi onni myötä. Koska mullahan harvoin riittää kärsivällisyys purkaa ja tehdä uusiksi. Kaupasta saa aina lisää lankaa!

Kuvien epäonniset lapaset neulottu Viking Alpacan langalla.